Tulevan ennakointi
Suomalaisessakin yhteiskunnassa korostuu yhä tärkeämmäksi kysymykseksi
kansalaisten vapaus kiristyvän kontrollin keskellä. Joudumme tekemään
ympäristöratkaisuja, jotka eivät ole keskiluokkaiseen hyvinvointiin tottuneille
mieleen.
Joudumme kohtaamaan myös oman historiamme kipeät asiat. Ajassa on
läpivälaisun, paljastusten ja salaisuuksien riisumisen henki.
1.Laittomuuden aika oli oikeusvaltion heikkoutta
2.Inhimillisyys ja lait
3.Rehellisten arvojen tulisi ohjata politiikkaa
4. Kilpailukulttuuri tuhoaa iloa, onnea ja luontoa
5. Olympialaiset rikosten varjossa
opettajapuheet.nettisivu.org/
1 Laittomuuden aika oli oikeusvaltion heikkoutta
Vuoden 1918 tulkinnat elävät ja muuttuvat. Jussi Mäkelä (ESS.14.04) puuttui kahteen
merkittävään seikkaan: valtiovallan rooliin ja sosialidemokraattisen puolueen vastuuseen
1918 tapahtumista, varsinkin niiden alkuvaiheessa.
Valtiovalta sopimuksellisena ja abstraktina valtakoneistona ei tietenkään voi ottaa sellaisenaan
vastuuta historian tekemisistä. Mutta virkamiestensä tekemisistä valtio kantaa vastuun.
Valtiovallan ”tahtoa” toteuttivat 1918 valtioinstituution virkamiehet ja hallintoorganisaatiot.
Oikeudenkäynneissä käyttivät tuomiovaltaa suurin osa Suomen tuomareista. Lähes koko
oikeusinstituutiomme oli jakamassa tuomioita. Se mihin oikeuskäytäntöön ja tulkintaan
he tuomionsa nojasivat, on ongelmallista, koska näyttäisi siltä ettei kuolemantuomioita
jakaneilla kenttätuomioistuimilla ollut riittävää oikeudellista perustaa.
Myös Mannerheim oli antanut omat käskynsä (25.2.1918) antautuneiden punaisten
teloittamisesta, mikä edesauttoi kuolemantuomioiden ja summittaisten teloitusten toteuttamista.
Sovintoa ei tehty ja anteeksi ei pyydelty. Sisällissodan jälkeisinä vuosikymmeninä tuomarikunnan,
papiston ja sotaväen vapaussotahenkinen nationalismi kynti syviä ristiriitoja suomalaiseen
yhteiskuntaan. Toisaalta Neuvostoliitosta johdettu illegaali kommunistinen puolue
valmisteli vuosikymmenien ajan kumousta ja suoritti sabotaaseja.
Tässä kärjistyneessä ilmapiirissä maltillisetkin sosialidemokraatit joutuivat äänekkään ja osin
väkivaltaakin kyttävän äärioikeiston silmissä epäisänmaallisten työläisten kastiin.
Näkyvimmin isänmaallisuuden ehdot ja sisällöt määritti sotien välisinä vuosikymmeninä oikeisto
ja varsinkin se äärioikeiston verkosto, ”sinimusta veljeskunta”.
Oikeistoradikaalinen ja puolifasistinen Lapuanliike ponnisti maaseudulta, kun taas nykyisen
kokoomuksen edeltäjäpuolue kasvatti virkamiespiiristään AKS:n ja IKL:n. Sosialidemokraattien
piiristä kasvoi kommunistisen ääriliike.
Mitä maltillisten sosialidemokraattien olisi pitänyt tehdä, jotta äärivasemmistolaiset eivät olisi
pystyneet kaappaamaan valtaa liikkeen sisällä vuonna 1918.
Laillisen hallituksen kumoaminen, kapina, lähti liikkeelle sosialidemokraattien sisältä.
Toinen yhtä mielenkiintoinen kysymys on se mitä maltillisten oikeistolaisten olisi pitänyt tehdä,
jotta äärioikeistolaiset eivät olisi voineet hallita niin vahvasti sotien välisten vuosikymmenien
oikeuslaitosta, armeijaa ja valtioelimiä.
Molempien suurien puolueiden äärilaidat kylvivät ristiriitaa suomalaiseen yhteiskuntaan.
Ja sen hinta näkyi vuosien 1939-45 puolustustaistelua heikentävinä tekijöinä.
Ja mitä tulee anteeksi pyytämiseen, ne joiden täytyy pyytää anteeksi, kyllä sen tietävät.
Ja ne joiden täytyy antaa anteeksi, myös sen sisällään tietävät. Kysymys on perimmiltään yksilöistä.
Valtiovalta on edesauttanut sovintoa rahoittamalla vuoteen 1918 liittyviä tutkimuksia.
Silloin, kun Suomen valtiovalta oli heikko, se ei edistänyt sovintoa, jota olisi tarvittu, jotta Suomesta
olisi voinut tulla jo ennen talvisotaa kaikkien yhteiskuntaluokkien kansalaisyhteiskunta.
Hautamuistomerkki Tammisaaren vankileiriltä
www.youtube.com/results Vankileireistä
www.youtube.com/results Tampereen taistelu
www.youtube.com/results Civil War 1918
www.youtube.com/results Jääkärit ja kansalaissota
fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sis%C3%A4llissota
2 Inhimillisyys ja lait
Lakien avulla säädellään ja ohjataan valtioiden ja kansainvälisen toimijoiden välisiä suhteita. Lakien avulla
valtioiden kansalaiset kasvatetaan kulttuurien kehittymiselle välttämättömään järjestykseen ja ennakoitavuuteen.
Lakien avulla siis säädellään kansalaisten käyttäytymistä, normitetaan pelisääntöjä ja ylläpidetään
yhteiskuntarauhaa. Näin demokraattisissa yhteiskunnissa, joissa lainsäädännön hyväksymisen takana on
kansalaisten enemmistö. Autoritaarisissa ja totalitaarisissa järjestelmissä, kuten Kiina, osin Venäjä ja monet
islamilaiset valtiot, lainsäädäntö on usein hallitsevan vähemmistön, yhden puolueen tai ideologisen oikeaoppisten
ryhmän käsissä.
Länsimaisissa oikeusvaltioissa lain noudattaminen ei ole suuri ongelma, koska enemmistö normittaa käyttäytymisensä
kohtuudella lain mukaan. Lain tulkinnan ja soveltamisen alueilla on kuitenkin rajankäyntiä, joka luo uutta tulkintaa ja
pakottanee uudistamaan lakia. Monesti laintulkinnan ongelmat ovat eettistä aluetta, jossa ihmisryhmien tai
yksilöiden oikeudenmukaisuuskäsitys ei mene yksiin virallisen laintulkinnan kanssa.
Näitä taisteluita on käyty jumalanpilkkaoikeudenkäynneissä, ympäristökysymyksissä, uskonnonvapausongelmista,
rasismituomioissa ja yksilö vastaan valtio-oikeudenkäynneissä. Olennainen asia on länsimaisessa kulttuurissa
tiedottamisen, tutkivan journalismin ja lähdesuojan kysymykset. Valtaa voi vahtia ja kontrolloida vain avoimuuden ja
julkisuuden kautta. Ja sehän taas on myrkkyä talouselämän ja politiikan eliitille.
Jos demokraattiseen äänestyskäyttäytymiseen vaikutetaan salaisilla tai muuten näkymättömillä rahavirroilla,
on se uhka avoimelle yhteiskunnalle. Käytännössä se, jolla on eniten rahaa käytettävissä, saa helpommin
tiedotuksellisen yliotteen. USA on lienee hyvä esimerkki maasta, jossa köyhällä ei ole mahdollisuuksia politiikassa,
koska hänellä ei ole takanaan tarvittavia miljoonia. Voiko sellaisessa rahavaltaisessa järjestelmässä
toteutua muu kuin rahakkaiden eturyhmien ja varakkaiden kansalaisten oikeus?
Lainsäädäntöä tehdään melko pienten piirien etuoikeutetun tulkinnan kautta. Usein lainsäädännön jäljessä näkyy
yhteiskuntien hallitsevien ryhmien ja hallitsevien vähemmistöjen kädenjälki. Laintulkinnan ristiriitoja syntyy jo
senkin takia, että vähemmistöjen laintulkintanormisto ei ole aina suuren enemmistön hyväksyttävissä tai se
heijastaa normistoa, joka on yleisesti hyväksyttyjen eettisten arvojen vastaista.
Länsimaisessa kulttuuripiirissä on ihmisyksilön arvo muodostunut keskeiseksi, ainakin juhlapuheiden tasolla,
kun julistetaan yksilöiden oikeutta toteuttaa itseään, saada itselleen oikeutta ja kehittää itseään täydemmän
ihmisyyden suuntaan(voimaannuttaa). Menneisyyden kollektivistiset raamit säätelivät vielä viimevuosisadan alussa
ihmisten elämää. Sitä ennen ihmisten minä-kokemuskin näyttää olleen vahvasti ryhmäminuutta.
Itsensä tiedostavista minuuksista emme siis ainakaan lännessä pääse enää eroon. Käytännössä se merkitsee sitä,
että ihmisyksilöt vaativat valtioilta ja vallankäyttäjiltä kaikilla tasoilla oikeutta ja tulla kuulluiksi .
Vallankäyttökoneistot kohtaavatkin jatkossa yksilöitä, jotka toimivat verkoissa, ameebamaisina ryhminä ja
organisoituvat jatkuvasti uudelleen. Vallankäyttäjillä tulleekin olemaan entistä tukalampaa. Sosiologit tuntevat kyllä
hyvin tämän muutoksen. Myös vallankäyttäjät tuntevat tämän ongelman. Siksi kansalaisten kontrollia pyritään
tosiasiassa lisäämään heikentämällä virallisen tiedon saantia, lisäämällä salaisen tiedon määrää ja tuomalla julkiseen
hallinnointiin yritysmalleja, joiden turvin tietoa voidaan pimittää.
Ajan merkkinä arkkipiispa Paarma on ilmoittanut kirkon olevan valmis kansalaistottelemattomuuteen, kun lain kirjain
ja eettinen ”korkeampi totuus” ovat ristiriidassa. Kiitos vastuullisesta linjavedosta.
fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeuksien_yleismaailmallinen_julistus
fi.wikipedia.org/wiki/Kansalaisoikeudet
Isänmaan sinfonia
3 Rehellisten arvojen tulisi ohjata politiikkaa
Ilkka Viljasen toivoma arvokeskustelu syvenee varmasti markkinaliberalististen uskomusten haaksirikon jälkeen.
Erityisesti siinä vaiheessa, kun finanssikriisin jätekasan siivoaminen toden teolla alkaa, ja yleisen kärsimyksen määrä
kasvaa. On hyvä, että Ilkka Viljanen (ESS 12.03) haluaa käynnistellä poliittista arvokeskustelua ja puolustaa samalla
kokoomuksen arvomaailmaa. Tosin harva on epäillyt ettei puolueelta arvoja löytyisi.
Ongelmanahan on se miten tiiviisti puolue liimautui markkinaliberalistisen arvomaailman ja uskomusjärjestelmään.
Merkittävä osa Suomen markkinaliberalisteiksi tunnustautuneista lienee ollut kokoomuslaisia. Joten Viljasella on
todella kiire profiloida kokoomuksen arvomaailmaa yleisölle paremmin myyvään muotoon.
Aivan vimeisimpiä vetojahan on puolueen profiloituminen työväenpuolueeksi ja nyt vihreäksi puolueeksi. Hyvä mainos,
mutta haisee jo lievästi halpahintaiselta populismilta.
Kestäviä arvoja ovat eri puolueet ja yksilöt puolustaneet kautta aikojen, vaikka se ei olekaan ollut muodikasta.
Jokunen vuosikymmen sitten vaati aikamoista rohkeutta puhua ympäristöarvojen puolesta, kun muodikkaampaa
oli korostaa vain kasvua, tuottavuutta ja tehokkuutta, ympäristön tilasta välittämättä. Seurauksethan on nyt
selvästi nähtävissä. Esimerkiksi USA kunnostautui äärioikeistolaisen Bushin aikana ympäristön tuhoajana,
kun ideologia korosti markkinoiden vapautta, jopa aivan itseisarvoisena asiana. Ideologia syrjäytti järjen ja
terveen harkinnan.
Markkinoiden lähes rajoittamattoman vapauden korostaminen on tyypillinen oikeistolaisten markkinaliberalistien
arvopohjainen toimintamalli. Kokoomuksesta on kuulunut voimakkaita vastalauseita ympäristönsuojelua,
kulttuurihistoriallisten kohteiden suojelua ja ihmisten työhyvinvoinnin parantamista kohtaan, koska ne rajoittavat
markkinoiden vapautta ja maksavat. Kokoomus ajaa ideologisin perustein veronkevennyksiä, vaikka yhteisöllisyys,
yhteisvastuu ja yhteiskuntarauha veronmaksua vaatisivatkin.
Viljanen lainasi Kennedyä, eli ”että miettisimme enemmän mitä minä voin tehdä yhteiskunnan hyväksi, eikä aina niin,
että mitä minä voin hyötyä yhteiskunnasta”. Oikein, maksakaamme veroja, koska näin voimme tehdä jotain
yhteiskunnan hyödyksi, emmekä ole aina vain vaatimassa itsellemme veroetuja tai muita hyvin toimeentulevalle ylemmälle
keskiluokalle jaettavia piilotettuja subventioita.
Viljasen kuvaama välittämisen valtiollistaminen on viety aika pitkälle pohjoismaisissa hyvinvointimalleissa. Mallissa on toki
ongelmia, mutta vastakohtana on esimerkiksi amerikkalainen vapaaehtoisjärjestöille ulkoistettu välittäminen,
jonka kriisiytyminen on ajanut miljoonat asunnottomuuteen, nälkään ja kaiken lisäksi miljoonia lapsia
kodittomuuteen. Siinä kai linee valtiollisesta välittämisestä vapautetun arvomaailman näyttäviä saavutuksia.
Tämäkö amerikkalaistyyppinen välittäminen on Viljasen edustaman kokoomuslaisen arvomaailman tavoite ?
Välittäminenkin vaatii henkisiä voimavaroja. Työelämän kuormittavuus, epätyypilliset työsuhteet, yleinen epävarmuus
ja kvartaalitalouden ylivalta väsyttävät ihmiset niin perusteellisesti ettei vapaaehtoistyötä ehdi tai jaksa tehdä muut
kuin nuorekkaat eläkeläiset ja suurperintöjensä varassa elävät joutilaat. Liituraitaväkeä ei vapaaehtoisjärjestöjen
työmailla ole näkynyt. Kuten Viljanen totesi, ”Tulevaisuuden rakentaminen edellyttää kuitenkin arvovalintoja,
näkemystä, uskoa ja johtajuutta”. Yhteiskunnallisesta vastuusta vapautetun pääoman ja finanssikapitalismin jäljet
pelottavat. Tuskin haluan kokoomuslaista johtajuutta, jos kokoomuksen arvomaailma nojaa edelleenkin
markkinaliberalististen uskomusten ja hämäävien sosiaali-liberalististen puheiden varassa. Varsinkin jos yritetään olla
yhtä aikaa kaikille kaikkea: työläisille työläispuolue, johtajille vahva oikeistolainen tahtopuolue ja ympäristöihmisille
vihreitä arvoja puolustava teollisuuspuolue.
fi.wikipedia.org/wiki/Arvo
4 Kilpailukulttuuri tuhoaa iloa, onnea ja luontoa
Suomalaisessa yhteiskunnassa ja muissa amerikkalaisesta kulttuurista merkittäviä vaikutteita
saaneissa länsimaisissa kulttuureissa on sotien jälkeen kilpailukulttuuri levinnyt syövän
tavoin läpi koko yhteiskunnan.
Ei ole alaa tai toimintaa, jossa ei kilpailtaisi jollakin tavalla tai jostakin. Joukkoviihde on täynnä
joka ilta ruudusta pursuavaa kilpailua. On akan metsästystä maajusseille, elämystehtailua
keinoelämyksiä etsiville osattomille, urheilukilpailua velttoa penkkiurheilua harrastaville
elämysnälkäisille ja koulumaailman läpitunkevaa kilpailua opiskelijoiden välillä.
Puhumattakaan kaikenlaisesta kilpailuista hyvistä ja vieläkin paremmista työpaikoista.
Tai kilpailua erilaisista päällikkötehtävistä. Tai kilpailua hyväksytyksi tulemisesta tai suosiosta
vallan ja vallankäyttäjien eteismatolla.
Tai kilpailua paremmasta autosta ja isommasta talosta. Tai kilpailua muodikkaammista vaatteista,
näyttävimmistä kotiteattereista.
Eikä tämä kilpailu ala jo näyttää surulliselta melodraamalta. Vakavaksi muuttunut kilpailu näyttää
syövän iloa elämästä ja suorituksista. Koskaan ei olla tyytyväisiä mihinkään: pitää saada loputtomasti
enemmän ja enemmän. Ahmimiskulttuuri valtaa alaa. Ahmitaan vaurautta, kulisseja, rihkamaa, valtaa,
etelänmatkoja, aurinkolomia, osakkeita, optioita ja kultaisia kädenpuristuksia. Mitä rikkaat edellä,
sitä keskiluokka ja jopa köyhät perässä.
Tämä ahneuden ja ahmimisen kulttuuri näyttää olevan liberalistisen markkinatalouden eettisesti korkein
olemus ja korkein tavoite.
Vai mikä olisi markkinaliberalismin syvin olemus ?
Huizinga väitti kuuluisaasa tutkimuksessaan, että ihminen on leikkivä ihminen. Leikki on kulttuurin
olemus. Kyllä se leikki on kaikessa mukana. Mutta jos se olisikin iloista leikkiä ja vapauttavaa leikkiä.
Mutta leikki, joka on muuttunut pakkotahtiseksi, jopa patologiseksi kilpailuksi, on kieltänyt leikin
ja ilon ja henkisen vapauden. Tarkovski, kuuluisa venäläinen metafyysikko ja elokuvaohjaaja,
sanoi aikanaan, että lännessä on vaurautta, tavaroita ja rahaa, mutta on vaikea löytää
sisäistä vapautta.
Fransiskaanimunkki kaapuineen saattoi löytää vapauden köyhyydestä, kieltämisestä ja luovuttamisesta.
Monet kapitalistien inhoamat ”kuhnurit” ovat saatttaneet löytää vapautta vastavirtaan kulkemisesta ja
toisenlaisista teistä. Voi olla, että nämä ikävänä yllätyksenä tulleet ekologiset lait, rajat ja reunaehdot
pakottavat luopumaan markkinaliberalismin syvimmästä olemuksesta: siis ostamisen, myymisen,
ahneuden ja ahnehtimisen elämäntavasta. Miten vaikeaa ja tuskallista se tullee olemaan niille, jotka
eivät ole ajatelleet itselleen muuta tarkoitusta elämälleen kuin ostaa, myydä, kuluttaa ja
etsiä keinotyydytystä.
Mielenkiintoista miten ekologinen köyhyys ja niukkuuden yhteiskunta voi nostaa uudelleen esiin
historiallisen "logoksen" sanat, köyhät teillä on aina keskuudessanne...
On ilo kuulla niitä eettisesti vakavia sanoja, joita materialismin ja vallan liepeillä hännystellyt kirkko
on alkanut esittää. Pohdiskelevasta, etsivästä ja syviä kysymyksiä uudelleen esittävästä
uskonnollisuudesta näyttäisi tulevan eräs uuden kapinan siemenistä.
Vapautuksen teologian yhteiskunnallinen julistus, vihreä tuska luonnosta ja uuden sukupolven
nuorison parhaimmisto ovat löytämässä yhteistä päämäärää, tarkoitusta ja mielekkyyttä.
Sotien jälkeinen sukupolvi rakensi Suomessa aineellisen vaurauden hyvinvointiyhteiskunnan,
jonka aineellinen hyvinvointi on alkanut paljastaa sisäistä onttouttaan.
Eläkkeelle siirtyvä sukupolvi rakensi hyvässä uskossa ja jopa vilpittömästi kaupaa, teollisuutta ja
tuotantoa, jonka jäljet näkyvät maaperän, ilman ja elävien olentojen kudosten saastumisena.
Jäljet näkyvät myös ilmakehässä ja henkisessä pahoinvoinnissa. On siis uudelleenarvioinnin aika.
Väistyvä sukupolvi saattoikin erehtyä vakavasti. Arvot saattoivat ollakin vääriä ja tavoitteet tappiolliseen
lopputulokseen johtavia.
On alkamassa säädellyn yhteiskunnan aika. Vapaus määritellään suhteessa ympäristön kantokykyyn ja kestävän
kehityksen ehtoihin. Fasismiako ? Totalitarismiako ?
Maapallon hetket
EKOÄLYKÄS YHTEISKUNTA
5 Olympialaiset rikosten varjossa
Olympiakomitea teki päätöksen olympiakilpailuista Kiinassa poliittisin perustein. Päätös on verrattavissa vuoden
1938 olympialaisiin Natsi-Saksassa, Olympialaiset antoivat silloin tunnustuksen ja hyväksynnän järjestelmälle,
joka syöksi maailman sotaan. Kiinan vuosisata 1900 on maailmanhistorian laajimman kansanmurhan ja terrorin
historiaa. Kommunistinen puolue tuhosi arvioiden mukaan 50-80 miljoonaa ihmistä keskitysleireissä,
kulttuurivallankumouksessa ja nälkään tapattamalla kuten Neuvostoliitossakin. Tänään Kiina on edelleen
kommunistisen puolueen hallitsema totalitaarinen järjestelmä, jossa ei ole vapautta. Ei vapaata ammattiyhdistystä,
ei vapautta mielipiteen ilmaisuun, ei vapautta uskonnon harjoittamiseen , ei vapautta luonnonsuojelutekoihin.
Totalitaarisen valtion kontrolli ulottuu kaikkialle ja kansalaiset ovat välineitä yhden puolueen mielivallan ja pakkovallan
toteuttamisessa. Kansainvälinen olympialiike halusi unohtaa länsimaisen kulttuurin syvimmän olemuksen:
ihmisyksilön kunnioittamisen ja ihmisoikeudet. Kommunistinen kiina ei ole koskaan tunnustanut rikoksiaan kansalaisiaan
ja ihmiskuntaa kohtaan. Myös Kiinan kommunistien Nyrbergin oikeudenkäynti on edelleen pitämättä.
On melkoista kaksinaismoralismia puhua Natsi-saksan rikoksista ja sovituksesta jonka pitäisi jatkua sukupolvesta toiseen,
kun Kiinan ja Neuvostoliiton merkittävästi laajemmat rikokset on vaiettu ja jopa hyväksytty. Suomen valtion virallinen
kanta on ollut vaikeneminen. Kysymys on todella isoista taloudellisista eduista. Yritysten paniikinomainen liimautuminen
Kiinan kasvaville markkinoille on historiallisesti tarkastellen epämoraalista ja jopa röyhkeää.
Olisivatko nykyiset yritykset hakeutuneet yhtä innokkaasti Natsi-Saksaan? Ehkä ? Se kertoo jotakin bisneskulttuurin
etiikasta ja sen länsimaisen kulttuurin syvimpiä arvoja halveksivasta arkikäytännöstä.
Kiinan kommunistinen puolue antoi lupauksia olympiakomitealle ja on petti ne saman tien. Miten on mahdollista,
että komitea antoi pettää itseään näin perusteellisesti?
On ilmeisesti haluttu tulla petetyksi, jotta urheilubisnes jatkuisi. Olympialiikkeen syvenevä rappio jatkuu.
Valtionpäämiesten osallistuminen kisoihin merkitsi käytännössä Kiinan kommunistien kansanmurhien ja rikosten
hyväksymistä. Käytännössä se merkitsee myös länsimaisen kulttuurin syvimpien ihmisoikeuksien ja ihmisarvon
halveksimista. Melkoinen osa kansaa ei hyväksynyt olympialaisten boikotoimista. Eivät siis halunneet muistuttaa Kiinan
hallitsevaa kommunistista puoluetta heidän rikoksistaan. Halusivat siis tunnustaa Kommunistiselle Kiinalle oikeuden
jatkaa pakkokomennon tiellä. Epäpoliittisiksi väitetyistä olympialaisista tulikin mitä polliittisimmat - tunnustus Kiinan
nykyjohdolle.
Jos kerran vaadittiin saksalaiset rikoksistaan tilille, miksi ei vaadita Kiinaa vieläkin laajemmista rikoksistaan tilille ?
Käsi sydämellä suomalaiset urheiluhullut ja kiihkomieliset olympialiikkeen kannattajat, onko viihde ja urheilupolitiikka siis
tärkeämpää kuin kymmenet miljoonat Kiinan kommunistien tappamat uhrit?
Onko siis viihde tärkeämpää kuin oikeus, oikeudenmukaisuus ja oikeuden vaatiminen Kiinan järjestelmän ihmisuhreille ?
Onko siis urheiluviihde tärkeämpää kuin ihmisoikeudet ja vapaus?
Olympialiikkeen rappio ja diktaattorit
Tulevan ennakointi
 |
