MIllaisen olotilan läpi meidän on kuljettava ensin, jotta markkinatalouden raunioille voitaisiin
rakentaa uutta. Kasvuun perustuvien yhteiskuntien jälkeinen yhteiskunta nousee esiin
hämmentävänä kysymyksenä.Keskeinen kysymys ei oikeastaan ole enää kapitalistisen
tuotantotalouden pelastaminen tai kestämättömän mallin eliniän pitkittäminen,
vaan se millainen on kapitalismin jälkeinen yhteiskunta.

Kapitalismin jälkeisen yhteiskunnan tuotantomallin, toimintatapojen ja hallinnan pohdinta on
todellinen haaste. Mallit kun eivät oikeastaan koskaan ole toteutuneet sellaisenaan.
Elämän anarkistinen liike, muutos ja jonkinlainen järkiperäisyydestä irronnut
ajelehtiminen ovat leimanneet yhteiskuntien ja kulttuurien kehitystä.
Kasvun rajat pakottanevat entistä selkeämmin järkiperäisiin kestäviin ratkaisuihin
ja säätelyn lisäämiseen.

Ovatko tulevaisuuden yhteiskunnat niukkuuden ja ekoälykkäiden elintapojen yhteiskuntia ?


Sivulla mielipidekirjoituksia ja linkkejä ympäristösivuille.


                                                Joutsenia keväisellä Vesijärvellä. Järveä on kunnostettu edellisten sukupolvien tuhotöiden ja mittavan
saastuttamisen jäljiltä.







Kansainvälisiä ympäristöjärjestöjä ja organisaatioita

aktivismi.nettisivu.org/                                           Aktivismi ja terrori. Mahdollinen vastaus kapitalismin kriisiytymiseen.

rahanusko.nettisivu.org/                                         Materialistinen uskonto.

rosvokapitalismi.nettisivu.org/                                 Kapitalismi kansojen kukkarolla.


riippulukonaukaisu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/             US keskustelut








Mielipidekirjoituksia


1. Tehty vaihtoehdottomuus
2. Jo seuraava sukupolvi jakaa niukkuutta
3. Talousahdingon voittajat ja häviäjät
4. Mitä kapitalistisen kokeilun jälkeen ?
5. Markkinaliberalismista säätelyyn
6. Matkalla ekotehokkaaseen yhteiskuntaan
7. Kapitalismi markkinoiden vapauden tuhoajana
8. Ydinvoimateknologian riskipeli
9. Raha ja talouskasvu. Karnevaalista surujuhliin.









1       Tehty vaihtoehdottomuus




Historiallisen ajan murrokset ovat haarautuvien polkujen valintamahdollisuuksia, mutta
valitettavasti useimmiten sokeita hetkiä, jolloin vain ajaudutaan ratkaisuihin.
Tieteen ja teknologian kehitys on kiihtynyt ja samalla ne ovat ottaneet määräävän aseman
elämän ehtojen säätelyssä.

Kun tähän yhtälöön vielä yhdistetään talousarvojen  ylivalta ajassamme, olemme aika
vaihtoehdottomassa tilanteessa. Orwell olisi nauranut kyynisesti. Seuraavat suuret valinnan
kynnykset ovat genetiikan manipulaatio ja  aivoimplantit, joilla tietokoneet ja aivot voidaan
kytkeä orgaanisesti toisiinsa. Nanoteknologiset robotit antavat säätelylle ja hallinnalle aivan
uudet mahdollisuudet.

Kysymys kuuluu, onko kehitys riistäytynyt hallinnasta ?

Teknologinen arvomaailma ja mekanisoituneet kuluttamisen  arvot muistuttavat modernia
pakkovaltaa.
Totalitarismin käsitettä on viljelty aika estottomasti, mutta sen keskeiset  tyyppipiirteet sopivat
hyvin teknologisen kulttuurin arkipäivään. Muutoksen väistämättömyys ja teknologisen
edistyksen myytti  ovat annettuja, joita ei juurikaan epäillä, eikä edes saa epäillä.
 
Koneiden ja laitteiden hallitsema elämä määrittää monien ihmisten arvoja ja käyttäytymistä.
Ympäröimme itsemme teknologian tuotoksilla, asetamme itsemme niiden varaan ja
luotamme laitteiden ja koneiden antavan meille onnellisuutta ja tarkoituksia arkielämään.
Välineistä näyttää tulleen joillekin jopa itsetarkoituksia.
Ehkä irvokkaimmillaan tämä koneiden haltuunottama vaihtoehdoton ihmistyyppi
näyttäytyy moottoriurheilussa ja kaikenlaisessa koneellistetussa  räyhäämisessä järvillä,
metsissä ja maanteillä.
Jopa ihmisten turvalliseen kävelyyn tarkoitetut jalkakäytävät on vallattu näiden
koneihmisten taistelutantereeksi.
 
Ulkoisten esineiden, koneiden ja laitteiden varaan rakentuvassa elämässä ja
elämysten metsästämisessä on jonkinlaista epätoivoa. Yritetään löytää tarkoituksia,
mielekkyyttä ja  nautintoja. Usein nämä koneidensa kanssa räyhäävät ihmistyypit näyttävät
pakenevan jotakin. Heillä on mahdoton kiire. Näyttäisi siltä kuin he
pakenisivat itseään, hiljaisuutta ja  sitä että joutuisivat olemaan kahden itsensä kanssa.
Murrosikäisten mopopoikien osalta tämä on jopa ymmärrettävää, mutta että aikuisetkin ihmiset...
Sosiologian klassisten näkemysten mukaan kysymyksessä on itsevieraantuminen: on menetetty
oman itsen tuntemus ja hallinta. Tällöin takerrutaan keinotodellisuuden ja ulkoisten esineiden
maailmaan
(E.Fromm:Olla vai omista,Joachim Israel:Vieraantuminen ja R.Heiskala: Kohti keinotekoista yhteiskuntaa).

Teknologinen vaihtoehdottomuus ylläpitää ja vahvistaa narsistista ihmistyyppiä, jonka onkin
väitetty olevan ajallemme tyypillinen. Narsistinen ihminen rakentaa maailmaansa
keskitetysti omien tarpeidensa (usein kuviteltujen) ja itsestään selvien etuoikeuksiensa
varaan. Tällainen ”ikuinen imeväinen” on tavallaan keskenkasvuinen aikuinen,
jonka persoonallisuuden  taantuneet piirteet vaikeuttavat yhteisvastuun,
ymäristövastuun ja yhteisöllisyyden kokemista.
Erityisesti kaikenlaiset ympäristön käytön säätelyyn liittyvät rajoitukset ovat
uhkia hänen oikeudelleen toteuttaa itseään vapaasti, jopa estottomasti.



Markkinoiden romahdus ja rappiota eräässä kapitalismissaan epäonnistuneessa maassa.



Vaatimukset ekologisemmasta elämäntavasta, säästämisestä ja uhkakuvat niukkuudesta
ovat tällaiselle narsistille pelottavia, koska hänen minuutensa ydin on jossakin esineiden, 
tavaroiden ja koneiden maailmassa. Hänen materialististen  kulissiensa uhkaaminen on hänen
itsensä uhkaamista.
Joten ei pidä ihmetellä raivokkaita kommentteja, joita  huutavat ne, joiden estottomia
vapauksia rajoitetaan yhteisen edun ja ympäristövastuun nimissä.







2       Jo seuraava sukupolvi jakaa niukkuutta




Suuret ikäluokat ovat siirtymässä ansaitulle eläkkeelleen, osa ennen aikaisesti,
osa sairaseläkkeelle, muutamat harvat vielä sinnitellen.
Huoltosuhde kääntyy näinä vuosina pysyvästi negatiiviseksi, eli elätettäviä on enemmän
kuin elättäjiä. Eläkekeskustelu kiihtyy ja viimeksi Markku Lehto, Sata-komitean
puheenjohtaja , on julkisuudessa kertoillut  reunaehtoja. Työssä pitää pysyä pidempään,
eläke-ikää tulee nostaa, osatyökykyiset tullee valjastaa työhön ja nuoria tullee saada
tehokkaammin työelämään, jos ei muuten niin vaikka työperäistä maahanmuuttoakin edistämällä.

Suuret ikäluokat ovat historia ensimmäinen ja viimeinen sukupolvi, joka on
saanut nauttia aineellisesta vauraudesta ja hyvistä eläkkeistä. Tämän jälkeen tulevat sukupolvet
jakavat  lähinnä niukkuutta ja epävarmuutta.
Eräs skenaario hahmottaa mahdollisuutta, että finanssikapitalismin ja markkinaliberalistisen
uskomusjärjestelmän vararikko  olisi murtanut samalla myös kapitalistisen tuotantojärjestelmän
perustan. Ja syy olisi siinä, että koska rajaton kasvu on rajallisella maapallolla mahdotonta,
jouduttaneen kulutusta, tavaratuotantoa ja elämäntavan fundamentteja muokkaamaan
uusiksi. Pakotetun niukkuuden olosuhteissa ei ole kapitalismia, vaan eläisimme säätelyn
yhteiskunnassa, jonka määrite voi nimenä olla mitä tahansa muu kuin kapitalismi.

Mikäli tänä skenaario alkanee toteutua, tulleekin keskeisimpiin kuuluvaksi kysymykseksi
se miten kestävän kehityksen ja  ekologisen tasapainon kannalta turhasta tuotannosta ja
tavarakaupasta vapautuva työvoima saataisiin työllistettyä.
Seuraavien sukupolvien riesana voikin olla kymmeniin prosentteihin nouseva
pysyvästi työelämän ulkopuolelle  jäänyt ylijäämätyövoima. Ja silloin on jo kysymys
yhteiskuntarauhasta ja mahdollisuuksista säilyttää edes osa demokraattisen
yhteiskuntajärjestelmän perusteista.
Globaali maailmanhallitus vai nationalististen pikkuvaltioiden pirstoutunut kaaos ?

Ikävimpien skenaarioiden(IBM,SHELL,Eurooppa-skenaariot) lähtökohta on arvioni
mukaan melko analyyttinen, realistinen ja ehkäpä jopa lievästi kyyninen.
Ainakaan niissä ei haluta  rakentaa jatkuvan kasvun uskomuksen ja toiveajattelun varaan.

Ikävien mahdollisuuksien peittely on lähes hysteeristä ja todella järkiperäinen tulevaisuuden
suunnittelu ei liene mahdollista nykyisessä materialistisessa vaihtoehdottomuudessa.
Tätäkin taustaa vasten suuriin ikäluokkiin kuuluvat eläkkeensaajat voisivat aloittaa 
niukkuuden talkoisiin osallistumisen  hyväksymällä eläkkeidensä pienentämisen.
Me heidän perässään tulevat ja meidän lapsemme saavat paljon pienempää eläkettä.
Toinen uhrautujien ryhmä, voisivat olla terveinä eläkkeelle pääsevät ylemmät toimihenkilöt,
yritysten ammattijohtajat, virkamiehet ja kevyitä töitä tekevät, joiden ei tarvitse kulkea
sairaseläkkeen kautta eläkkeelle, kuten monet huonosti palkattua, raskasta tai kuluttavaa
ruumiillista työtä tekevät (esim. palomiehet). Rahvaskin lähtee joskus säästämisen ja
niukkuuden talkoisiin mukaan, kunhan hyvin toimeentulevat  aloittavat esimerkillään.
Ilman vapaaehtoisuutta jää jäljelle pakko sopeutua ympäristön  asettamiin reunaehtoihin.



Mehiläinen haasteen edessä

 3        Talousahdingon voittajat ja häviäjät

Suuren talouslaman jäljiltä on käyty hiljaista keskustelua jo vuosia, mutta ne jotka
sen keskeisen vastuun päätöksistä kantavat, ovat pysytelleet hiljaa. Ei ihme, koska
virheratkaisut kertovat osaamattomuudesta, luuloista ja talouspoliittisista uskomuksista.
Keskeiset päättäjät ovat tiedossa. Se kiinnostaa onko näillä tunnetuilla päättäjillä
nöyryyttä tunnustaa virheensä ja virheiden hinta.

Jäämme kysymään eikö 90-luvun laman hoidon osalta ole aika oppia jotain.
Ainahan nämä päätöksentekijät voivat sanoa, että tapahtumat yllättivät heidät housut
kintussa. Jos näin todella tapahtui, kertoo se miten keskeisille talous-poliittisille paikoille
on hakeutunut tai valittu henkilöitä, joiden osaaminen ei ole ollut tehtävän vaatimusten
mukaista. Politiikka on ollut menneisyydessä väylä kiipimiseen, maineeseen, kunniaan
ja hyvään toimeentuloon. Ja kaikkien keskeisten poliittisten puolueiden ylläpitämät
”hyvävelihissit” ovat kyllä huolehtineet siitä, että jopa keskinkertaisia ja sopivia on
päästetty herraputkeen.

Laman osalta asian ydin on kuitenkin se, että sadattuhannet joutuivat kärsimään näiden
kunnioitettujen päättäjien virheratkaisuista.
Lahden kaupungin alueella konkurssiin menneiden yrittäjien ja asuntonsa  sekä
omaisuutensa menettäneiden  joukossa tehtiin 90-luvun synkimpinä vuosina kymmeniä
itsemurhia. Se on kyllä tiedossa. Kenenkähän etujen mukaista on ollut vaikeneminen
laman todellisen hinnan suuruudesta. Varmaankin niiden, jotka onnistuivat tekemään
voittoa epäonnistuneiden kustannuksella. Voittojahan tekivät ne, jotka pääsivät
saalistamaan konkurssipesiä, asuntoja, omaisuuksia ja toisten epäonnea.
Voittoahan tekivät myös ne pankinjohtajat, jotka paikkasivat luototusvirheitään
ajamalla yrityksiä konkurssiin. Hävettääkö? Tuskinpa. Selvisittehän te kaikki voittajina.
Olitte omaksuneet ne bisnesmaailman kovat arvot, joiden varassa Lahteakin aikanaan
mainostettiin.

Uhrien osalta voidaan väittää, että he olivat ahneita, tyhmiä ja äkkirikastumisen hengen
riivaamia. Ehkä joidenkin osalta näin oli, mutta todella paljon oli niitä, joita johdettiin
finanssiviisaiden asiantuntijalausunnoin harhaan. Vieläkin riippuu laman uhreja ja entisiä
yrittäjiä löysässä hirressä.
Kukaan ei tukenut konkurssiin mennyttä yrittäjää. Hän oli kyllä totaalisesti yksin.
Nykyinen taantuma voi toistaa samoja tapahtumia.
Kuka tukee yrittäjää, jonka maailma hajoaa? Yrittäjäjärjestötkö? Tuskinpa.
Työvoimatoimistoko? Tuskin. Sosiaalitoimistoko? Ehkä? 

Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa vastaavan kaltainen lama hoidettiin yhteiskunnan kannalta
huomattavasti älykkäämmin. Maksajina eivät olleet veronmaksajat ja uhrit.
Suomessa taas oli  tärkeää turvata kotimaisen rahoitusjärjestelmän kansainvälinen uskottavuus.
Arvioitiin, että rahoituslaitokset tuli pelastaa. Suurien pankkiruumiiden parhaat palat jaettiin
nykyisinkin jäljellä oleville pankeille. Siitäkin huolimatta nämä voittajapankit ajoivat
lainoittamiaan yrityksiä konkurssiin.
Kysymyksessä lienee vuosisadan suurimpia ”puhalluksia” Suomessa, yksityistäminen, jossa
saalistajat päästettiin raadolle.
Voittajia olivat näiden jäljelle jääneiden pankkien institutio-naaliset omistajat ja omistajasuvut.
Se on verrattavissa Venäjällä 90-luvun aikana suoritettuun ns. ”rosvokapitalistiseen”
yksityistämiseen, jossa yhteiskunnallista varallisuutta siirrettiin nykyisten miljardöörien haltuun.
Se oli historian suurimpia ”puhalluksia”.

Järjestelmissä, jossa vallankäyttö on kontrollin ulkopuolella, tapahtuu helposti näin.
Mikä on siis suomalaisen kansanvallan todellinen tila?

Nyt on varottava etteivät nämä pankit aja taas yrittäjiä konkurssiin ja yhteiskunta maksa
tätäkin markkinaliberalistien käsistä riistäytynyttä lamaseikkailua.




Talouslama tuhoaa pienten yritysten tulevaisuutta. Markkinoiden tehottomuus paljastuu.

4         Mitä kapitalistisen kokeilun jälkeen ?

Lontoon kokouksen jälkeen G20-maat ovat avanneet uuden lehden kapitalismin
uudelleenmäärittelyssä ja uudelleenorganisoimisessa. Tarvitaan uutta etiikkaa,
uudenlaisia talousmalleja, uudenlaista ohjausta, uudenlaista ekologian huomioonottamista
ja ennen kaikkea uutta määritelmää tulevaisuuden vastuulliselle talousjärjestelmälle.
Heikki Hakala on osunut jälleen lähelle asioiden ydintä(ESS 02.04) viittaamalla Marxin
teoretisoimiin käsitteisiin pääomien kasautumisesta sekä työn ja pääoman
irtautumisesta toisistaan. Hän viittaa myös ahneuteen kapitalismin käyttövoimana sekä
siihen että pankkiirien ahneus on aiheuttanut jo nyt enemmän tuhoa kuin terroristit.
Eikä näitä talousrikollisia saada vastuuseen, koska oikeusjärjestelmät ovat suojanneet
taloudellisen toiminnan erityisjärjestelyin. Oikeusnormistot ovat vapauttaneet pääoman,
ja varsinkin finanssipääoman, yhteiskunnallisesta ja ympäristösuojeluvastuusta.
On välttämätöntä uudistaa oikeusnormistoja ja kansainvälistä talousoikeutta.  

Mielestäni Heikki Hakala on oikeassa, ollessaan huolissaan liberalismin kohtalosta
tässä ultrakapitalistien (markkinaliberalistien) aiheuttamassa kaaoksessa.
Modernin liberalismin ja sosiaali-liberalismin lähtökohta on ollut vapaamielisyys ja
yksilön sekä yhteiskunnan etujen sovittaminen toisiinsa siten, että vältettäisiin vahvimpien
toimijoiden kapitalistinen mielivalta tai valtiokapitalismi tai autoritaarinen pakkovalta.
Esimerkiksi Kiinan kommunistien ohjaaman ”autoritaarisen kapitalismin” malli ja
houkutus voi olla lännen peruskapitalisteille vastustamaton. Kiinassa valtio pakottaa
kansalaiset kapitalistiseen tuotantoon ja kuluttamiseen. Ei ole oppositiota, ei kritiikkiä,
ei kapitalistisen tuotannon vastaista toimintaa.

Itä sanelee nousevalla kapitalismillaan maapallolle tuhoisia ehtoja. Lännen on kuunneltava
arabimaiden ja Kiinan lainoittajia, koska velkariippuvuuksiensa takia USA
on savijaloilla seisova jättiläinen. Tästä kuilusta tultaneen hahmottamaan  uuden
taloudellisen järjestelmän perusteita.
Ongelma on sikäli mielenkiintoinen, että sen tulee pystyä turvaamaan yhteiskuntarauha ja
maapallon eri kansojen tasapuolinen talouskehitys, koska ekologinen ympäristö ei kestä
jatkuvaa kasvua, mutta ei myöskään väestöryhmien kurjistumista.
Uusia energiamuotoja joudutaan kehittämään kiihtyvällä vauhdilla(aaltoenergia, geoterminen
lämpö, tuuli, aurinko, sähkömagneettiset vaihtuvat kentät, ydinenergia ym.).

Kemikalisoituminen, ilmastohäiriöt, makean veden puute, viljelymaan pilaantuminen ja
merien ryöstökalastus vaativat välitöntä korjausta. Kapitalismi voi ränsistyä niiden yhdessä
aiheuttamiin laajoihin sosiaalis-poliittisiin katastrofeihin.

  
                          Talousjärjestelmän rakennevirheet murentavat jopa betonia

Erityinen ongelma tullee olemaan ekologisten reunaehtojen sanelema niukkuus.
Jatkuva tuotannon kasvu, tavarakaupan kasvu ja työllisyyden lisääntyminen ei ole
mahdollista, koska maapallo ei kestä sitä. Joudumme sopeutumaan maailmanlaajuisesti
niukkuuden ja säädellyn kulutuksen yhteis-kuntaan. Myös työ jouduttaneen määrittelemään
uudelleen. Kaikille kun ei tule riittämään työtä perinteisen tavaratuotannon parissa.
Maailman ympäristön globaali korjaaminen ja maapallon pelastamisen vaatima muu työ
tullee imemään paljon työvoimaa. Meillä ei ole aikaa odottaa ”uuden sukupolven lapsia”
tekemään rauhaa ja tasapainoa.

Miten kapitalismi kestää sen, kun jatkuva kasvu ei olekaan mahdollista ja murusia ei tipukaan
riittävästi köyhimpien pöytiin, jotta massat saataisiin pysymään tyytyväisinä. Luulen ettei se sitä
kestäkään ja siksi kapitalismin jälkeisen yhteiskunnan rakentaminen on aloitettava ajoissa.

5         Markkinaliberalismista säätelyyn

Markkinaliberalistien uskomusten varaan rakentunut yhteiskunnallis-taloudellinen kokeilu on
alkanut maksattaa hintaa niille, jotka eivät suuressa puhalluksessa osallisia juurikaan olleet.
Sellaistako kapitalismin äärimuodot siis ovatkin?

On hyvä pitää mielessä, että tämän 90-luvulla alkaneen kokeilun vaarat nähtiin jo silloin
ja varoittavia ääniä kuului. Heidät nyt vain vaiettiin kuoliaiksi silloisessa vapaiden
markkinoiden hurmosliikkeessä. Tämän ideologian talousteoreettisten väittämien
poliittista realisointia tekivät Margaret Thatser, Ronald Reagan ja viimeksi Jeorge Bus.
Aate runnottiin läpi keskeisten taloudellisten organisaatioiden, kuten maailmanpankin,
kansainvälisen valuuttarahaston ja G7- maiden päätöksin.
Kaiken kokenut miljardööri Soros varoitteli, talousnobelisti J.Stiglitz arvostelu ankarastikin
ja viimeisin nobelisti, kansantaloustieteilijä P.Krugmankin arvosteli, tosin ehkä vähän
myöhäisheränneenä. On uskomatonta miten epä-älyllisesti, ideologisten
silmälasien läpi ja epärehellisesti nämä markkinaliberalistit uskomusjärjestelmäänsä ajoivat
läpi yhteiskunnissa.

Suomalaisen oikeiston vaikutusvaltaiset populistit takertuivat myös tähän epä-älylliseen
ideologiaan. Ja he myös väänsivät vaikutusvallallaan suomalaista yhteiskuntaa ideologiansa
suuntaan.
Näyttää siltä, että tämän ideologisen järjestelmän purkaminen on alkamassa. Historian suuret
aaltoliikkeet ovat taas antamassa tuomion yhdelle ekonomiselle uskomusjärjestelmälle.
Uskomusjärjestelmänä se on joltakin osin verrattavissa marksismi-leninismiin,
menneen vuosisadan toiseen suureen uskomusjärjestelmään. Molempien kokeiluiden
yhteiskunnallinen hinta on kova. On varoitettu aiheellisesti markkinaliberalismin muassaan
tuomasta yhteiskunnallisesta levottomuudesta, ”luokkaristiriitojen” kärjistymisestä,
taloudellisesta epävakaudesta, yhteiskuntien moraalisen järjestelmän pirstoutumisesta ja
siitä ahneuden ylistyksestä, jota tämä oppijärjestelmä on kuuluttanut julkisesti kohta
pari vuosikymmentä.

Mielenkiintoista sinänsä miten markkinaliberalistien ”luvattu maa” USA on
käytännössä turvautunut säätelytalouden menetelmiin kansallistaessaan finanssijärjes-
telmiään. Symbolisestikin näyttävä epäonnistuminen. Markkinaliberalistinen aatejärjestelmä on
ollutkin etuoikeuksien turvaamisen järjestelmä, jonkinlainen ”vapauden salaliitto”, jonka avulla
on voitu kuoria kermat kakusta ja jättää jätökset rippeineen kaikkien yksinkertaisten kansalaisten
maksettavaksi.

Finanssikriisin vaikutukset välittynevät ns. reaalitalouden piiriin ja silloin alkanee vuosia kestävä
taantuma, joissakin maissa jopa lama.

Kaiken tämän seurauksena lisätään kansainvälistä säätelyä, koska viimeistään tässä vaiheessa
on selvinnyt ettei markkinavoimien vapaudelle voi antaa liikaa valtaa, koska Nalle Walhroosin
uskomuksista huolimatta markkinoiden itsekkyys ja ahneus toimivat kuitenkin vain joidenkin
harvojen eduksi. Joidenkin perustelut markkinaturbulenssien innovatiivisesta ja uutta luovasta tuhosta
jättävät huomiotta suurten massojen ja tavallisten kansalaisten kärsimykset.
Mutta markkinaliberalistien massoja halveksivan julistuksen takaa onkin kuultavissa kaikuja
jonkinlaisesta modernista puolifasistisesta elitismistä.

Ja sitä pitsi ekologiset reunaehdot ympäristövaikutuksineen tullevat pakottamaan myös
säätelyn lisäämiseen. Paluuta tuskin on entiseen.

6          Matkalla ekotehokkaaseen yhteiskuntaan

Elämäntavan ja arvojen uudelleenarviointi on edessä, haluamme tai emme. Toisille se on
myönteinen asia ja toisille vaikea asia.
Eräs keskeisiä asioita on kuitenkin yhteiskunnan toimintojen, kuluttamisen ja elämäntapojen
tehokkuus ekologisesta näkökulmasta. Ekologiahan on tieteellinen näkökulma luonnon
lainalaisuuksista ja tasapainosta. Yhteiskuntien reunaehdot rajataan viimekädessä ekologisen
kantokyvyn ja ympäristön itsekorjautuvuuden varassa.
Ilmaston muutos on eräs näistä muuttujista, joka ovat olemassa, kiistellyistä syistä riippumatta.
Geologisesta näkökulmasta maapallon megajaksollisuudet selittävät osan ilmaston muutoksesta,
mutta eivät kaikkea. Olemme taloudellisen kasvumme ja kuluttamisen kautta osavastuullisia. 

Järkiperäisesti toimiva yhteiskunta pyrkii ennakoimaan muutoksia ja riskejä.
Ilmaston muutoksen keskellä järkiperäinen toiminta vaatinee sellaisen elämäntavan,
toimintamallien ja arvojen löytämistä, joiden mukaisesti saamme aikaan käänteen maapallon
globaalin tuhon tieltä.
Yksinkertaisellakin logiikalla kasvun rajat on nähtävissä. Ekologisesta näkökulmasta
energiaongelman ratkaisu ei ole riittävä ratkaisu. Täytynee löytyä ratkaisut myös ympäristön
kemikalisoitumisen ongelmiin ja väestön kasvun ongelmiin. Mahdottomiako ratkaista ? Tuskin.

Näennäisrationalistit väittävät ettei kannata tehdä mitään koska Kiina, Venäjä ja muut
kasvavat taloudet estävät kuitenkin muutokset. Ei hätää, ne vajoavat luultavasti kuplatalouden
romahdukseen, ekokatastrofiin ja yhteiskunnalliseen kaaokseen. Ja jäljelle jää
globaali tapa toimia. Luultavasti pakon edessä. Tarvitaan ehkä maailmanhallitus ja globaali
säätely. Globalisaatiossa on kai toimittava ympäristökysymyksissäkin globaalisti.
On se sitten joidenkin mieleen tai ei. Markkinatalousjärjestelmä ei näytä kykenevän
ratkaisemaan globaaleja ympäristöongelmia, koska se perustuu jatkuvan kasvun ideologialle.
Se on taas ekologisesti mahdoton yhtälö. Kapitalismin peruslähtökohta on epälooginen ja
ekologisen nykytietämyksen valossa jopa epä-älyllinen.

Mitä siis tehdä ? Kolmannen tien pohdinta on vilkastunut ja räjähdysmäisesti kasvanut
ympäristötietoisuus on nostanut sen uudelleen esiin. Tulevaisuuden tuotantojärjestelmät ovat
tuskin kapitalistisia tai sosialistisia.
Joudumme pohtimaan enemmänkin ekotehokkaan yhteiskunnan, ekotehokkaan kulutuksen
ja kestävän kehityksen toimintamalleja.Eikä pohdinta riitä. Täytyy kai tehdäkin jotain,
jotta elämä jatkuisi ja lapsillamme olisi mahdollisuuksia vielä vuoden 2030 jälkeenkin. 

Se tekeminen sitten: joukkoliikenteen kehittämistä, kierrätyksen tehostamista,
haitallisen kulutuksen vähentämistä, ekologisesti perusteltujen ja kestävien tuotteiden ostamista,
kemikaalien käytön vähentämistä, kehitysmaiden rakenteellisten muutosten tukemista,
elintarvikkeiden tuotannon varmistamista globaalissa mittakaavassa, viljellyn maan varjelemista
bioenergiariistolta, ympäristönsuojeluteknologian merkittävää lisäystä, energiaa säästävän
logistiikan kehittämistä ja globaalia niukkuuden filosofiaa.

Me rikkaiden maiden ihmiset joudumme jakamaan myös köyhille.  On nimittäin niin ettemme
pysty eristäytymään akvaarioon, koska maapallo on yksi ja yhteinen.Nigerialaisen Olawalen
suvun tekemiset tai tekemättä jättämiset vaikuttavat konkreettisesti myös täällä Suomessa.
Tai pikkupoika Jiden tekemiset täällä Suomessa vaikuttavat Nigerialaisten elämään.

Ehkä suurimman ongelman muodostaa se kovan kuluttamisen ydinjoukko,
joka ostaa, myy ja jopa varastaa , kunhan vain oma kuviteltu vapaus säilyy ja
oma tyydyttyminen turvataan. Nämä ”vajaat” ja ”tyydyttymättömät” ihmiset
muodostavat ympäristötuhon materialistisen etujoukon, joille tämän hetken
tavarakulttuuri on tärkeintä. Tulevaisuudesta ei niin väliä.

Kaikki työmme hedelmät tulevat kuitenkin kiertoon

7          Kapitalismi markkinoiden vapauden tuhoajana

Etelä-Suomen Sanomien ansiokas artikkeli(ES 17.12) raskaan liikenteen aiheuttamista
liikenneonnettomuuksista kuvasi selkeästi tilanteen johon markkinoiden hallitsematon
vapauttaminen ja kilpailun ylikorostaminen on johtanut. Kapitalismista ideologisena
järjestelmänä näyttää tulleen markkinatalouden parhaimpien piirteiden tuhoaja.
Hyvä esimerkki löytynee raskaan kuljetusliikenteen yrittäjien tilanteesta. Kuljetusten tilaajat
kilpailuttavat yrittäjiä toisiaan vastaan niin armottomasti, että konkurssin välttääkseen
yrittäjät joutuvat kiertämään laillisuutta, työehtoja ja vaarantamaan tieliikenneturvallisuutta.
Konninkankaan onnettomuuden nuoret uhrit olivat ylikireän kilpailuttamisen uhreja.
Omana lisänään kuljetusten ahdinkoon tuo venäläisten kuljetusyhtiöiden
hintadumppaus, jonka takana on monessa tapauksessa järjestäytyneen rikkolisuuden
yritystoiminta.

Toisena esimerkkinä on eräs tunnettu vuokratyövoimaa välittävä yritys(konkurssiin mennyt
Jarnasol), joka on joutunut maksamaan järjestäytyneille työntekijöille laittomasti pidättämiään
palkkasuorituksia keskimäärin liki 1500 euron verran. Ja nämä palkkapimitykset ovat kertyneet
työntekijää kohden puolessa vuodessa. Työntekijöiden oikeuksia ollaan yleisesti heikentämässä
vapaan kilpailun nimissä. Monien tutkimustenkin mukaan melko onnistuneiksi osoittautuneet
pohjoismaiset hyvinvointi-ja koulutusjärjestelmät(mm. Pisa-tutkimus) ovat ajautumassa
kustannuskriisiin ja uskottavuusongelmaan kilpailuympäristön globalisoitumisen myötä.
Statcherin ja Reaganin yleiseen tietoisuuteen runnoma uusliberalistinen ideologia on saanut
paljon kaikupohjaa sosialistisen kokeilun romahtamisen myötä.
Maailma muuttui vaihtoehdottomaksi ja yksinapaiseksi, niin että loputkin pidäkkeet
hillitsemattömän kapitalistisen ideologian käytännön toteuttamiseksi poistuivat.

Vähänkin historiaa tuntevat tietävät hyvin miten valtaideologiat ovat aina ja varmasti
ajautuneet sisäisiin ristiriitoihin, jolloin järjestelmän kotrolli ja yleinen laillisuus ovat romahtaneet.
Hillitsemättömän kapitalismin kasvattamat tuloerot, syrjäytymisen vauhdittama rikollisuus,
rikollisjärjestöjen kapitalismin ideologiaa hyödyntävä globaali yhteistoiminta
ja valtioiden sisäisen turvallisuuskontrollin kiristäminen ovat johtamassa kapitalismin
muuttumiseen vapaiden markkinoiden irvikuvaksi, jonkinlaiseksi markkinatotalistarismiksi.

Vanhan neuvostoliiton sosialistisen totalitarismin sijaan näyttää kehittyvän kiihtyvään vauhtiin
markkinatotalistarismi, jonka keskeiset teesit ovat kuin moderneja lainauksia ainoan oikean
markkinapuolueen ohjekirjasta; on vain yksi markkinavapauden totuus, johon
kaikkien on alistuttava ja markkinaliberalismia arvostelevat toisinajattelijat on kitkettävä
joukosta talousteoreettisin pseudofaktoin. Perimmiltään kaiken takana on kuitenkin
puhdas valtapolitiikka. Vahvimmat ja ahneimmat korjaavat koko potin ja muiden osaksi
jää hidas kurjistuminen sekä kasvavien yhteiskunnallisten ongelmien maksaminen.
Jopa ympäristö ja tuoteturvallisuus uhrataan markkinoiden vapauden eteen.

Yhteiskunnassa selvästi havaittavan turhautumisen ja jopa jonkinlaisen vastarintaan yllyttävän
kapinan keskellä minulla on sentään vielä perustuslaillinen oikeuteni ilmaista maltillisesti ja
julkisesti erimielisyyteni kapitalistisen tuotantojärjestelmän myyteistä ja uskomusjärjestelmistä.

On kai korkea aika alkaa pohtia sitä paljon puhuttua kolmatta tietä, jotta kapitalismin
rappeutumisen jälkeen olisi tarjottavasna jotain ekologisesti ja yhteiskunnallisesti kestävämpää.

Taas jälleen kävi se mitä on pelätty, odotettu ja pidetty todennäköisenä. Lisää on luultavasti
odotettavissa tätä ydinteknologiauskovaisten painajaista. Lisää voimalaitoksia on rakenteilla,
suuri joukko vanhenee ja joissakin voimalaitoksia on havaittu turvajärjestelmän puutteita.
Oma lukunsa on myös terroristien iskujen mahdollisuus ja jopa kyberterrorismi, joka saattaa
onnistua häiritsemään toimivan voimalan turvajärjestelmiä, niin että todella iso paukku voi olla
totta, joskus. Pahin skenaario on tietenkin, että ennalta arvaamattomasta syystä johtuva
vahinko, voimalaitoksen sisäinen sabotaasi tai järjestelmän pettäminen johtavat isoon
räjähdykseen keskellä kymmenien miljoonien ihmisten asuttamaa Eurooppaa.

Jos näin kävisi, ei ydinonnettomuuden aiheuttamia kustannuksia saataisi korvattua ja kustannusten
suuruus mitätöisi kerralla kaikki ydinvoiman laskennalliset hyödyt. Puhumattakaan varastoinnin
aiheuttamista todellisista kustannuksista tuleville sukupolville. Harrisburg, Tsernobyli ja nyt
Fukushima ovat etappimerkkejä.

On mahdollista, että nykymuotoinen ydinvoimalla tuotettu energia on ihmiskunnan tappiollisin,
vaarallisin ja tuhoisin projekti.

Taloudellisen kasvun pakko ja kulutuksen lisäämisen pakko ajavat energiatuotannon lisäämiseen.
Energian käytön tehostaminen taas ei ole paljon muuta kuin kosmetiikkaa.  Talousjärjestelmä on
todella vaarallisesti riippuvainen öljystä ja muista fossiilisista
energialähteistä. Niiden korvaaminen muilla vaihtoehtoisilla ja teknisesti mahdollisilla
energialähteillä on niin valtava projekti etteivät yhteiskunnat kestäisi sen läpivientiä
edes parin vuosikymmenen mittaisena projektina.
Energiantuotannon aiheuttama ja jouduttama ympäristön pilaantuminen jatkunee käytännössä
muuttumatonta uraa.

Tässä lähes vaihtoehdottomassa tilanteessa on ymmärrettävää, että ydinvoimaan panostetaan
erittäin suurista riskeistä huolimatta. Energiaa täytyy saada, jotta taloudellinen kasvu jatkuisi ja
vältettäsiin taloussysteemin vakavat häiriöt tai jopa romahdus. Oikeastaan markkinatalouden
kohtalon keskeiset tekijät ovat finanssijärjestelmän vakaus, virtuaalivarallisuus, jatkuvan kasvun
pakko ja energian saannin turvaaminen. Niiden ratkaisun mukana järjestelmä joko pysyy tai
rapistuu, tai jopa kaatuu.

Ydinvoiman riskit saattavat realisoitua lähiaikoina laajemminkin ja se on synnyttämässä ihmisissä
pelkoja, jopa hysteriaa. Myös ydinvoiman kannattajilla on hätä. On mahdollista että tämä
onnettomuus, ja muutamat muut mahdolliset, kääntävät massojen asenteet pysyvästi
ydinvoimalle vihamielisiksi.
Ihmiset tajuavat kyllä ydinvoimaenergian riskit, mutta se oman taloudellisen
"hyvinvoinnin" turvaaminen on toistaiseksi mennyt järjen ja tulevista sukupolvista välittämise yli.
Eihän siihen muuta voi todeta kuin, että mitä sanoisikaan haudan takaa lapsilleen,
tai lapsenlapsilleen, kun suuren ydinonnettomuuden jälkeen joukkohautoja täytetään pahoin
vahingoittuneilla ja tuskallisesti kuolleiden ruumiskasoilla. Ja tämäkin on ihan pätevä skenaario,
joskin pahimman mahdollisen onnettomuuden seurauksena.

Kysymys kuuluukin, kenen valtuutuksella, millä oikeutuksella ja millä etiikalla meille ja tuleville
sukupolville rakennetaan näin suurta riskiä vain siksi, että saataisiin rakennettua enemmän
aineellista "pahoinvointia" ja kulutettavaa RIHKAMAA, JOKA EI NÄYTÄ ENÄÄ TÄSSÄ
VAIHEESSA TEKEVÄN IHMISIÄ YHTÄÄN ONNELLISIMMIKSI.
Kaiken lisäksi ekologiset kasvun rajatkin on jo ylitetty ja tulevaisuuden etätasainen taloudellinen
kasvu näyttäisi vain lisäävän ympäristön globaalia tuhoutumista ja vakavia sotilaallisia konflikteja.

Jatkuvan kasvun itsetuhoisa pakko näyttäisi riistäytyneen järjestelmän hallinnasta. On ilmeisesti
mentävä tappiin saakka, jotta taloudellista tuotantoa ja kuluttamista alettaisiin rajoittaa.
Sitä ennen nämä kasvun nimeen vannovat teknologiauskovaiset ja markkinauskovaiset saavat
mielin määrin mellastaa talousliberalismin ja kaiken ratkaisevan teknologiauskonsa kanssa.
Ja massat seuraavat vikisten perässä.Tämä on todellista kuolemantanssia pillipiiparin perässä.

On toivottavaa, että tämä ja muut mahdolliset ydinonnettomuudet pakottavat kuluttajat
vaatimaan turvallisempaa tulevaisuutta. Talousjärjestelmän vaikuttajatahot yrittävät kaikin
mahdollisin keinoin kylvää disinformaatiota , vaikuttaa indoktrinaatiolla ja
kuluttajien elintason alenemisen pelolla, jotta ydinvoimaa rakennettaisiin jatkossakin.
Kysymys on todella markkinatalousjärjestelmän tulevaisuudesta.

9          RAHA ja TALOUSKASVU. Karnevaalista surujuhliin.

• Kirjoittanut Juha Kauhanen (29. elokuu 2011, 09:00)
• View Blog