Minareettien sirot tornit tavoittavat pilviä Balkanin kylissä, Mostarin sillan vieressä ja Sarajevon ammusten reikäiseksi raateleman talon lähellä. Sota on vieläkin läsnä; valkoisten hautakivien yksitoikkoisessa valtameressä, sumuisten vuorien lumessa, nuoren miehen tuijottavassa katseessa, kun hän yrittää sanoa minulle jotain vuoristokylän mustuneen talon edessä.

Serbialainen rajapoliisi nöyryyttää aina uudelleen ja taas uudelleen, kun katson hänen osoittamaansa suuntaan vuorille; siellä ei ole vapaa maa, se on Serbian maata, serbien kunnian kentät. Ja taas Belgradissa näin sen saman ohjusten läpäisemän seinän, jota katselin jo vuosia aikaisemmin. Se reikä seinässä oli kuin aukko niiden vuosien pimeyteen, kun Arkanin miehet työnsivät ruumiita suolakaivoksiin, kaivoihin ja laaksojen lehtometsiin.

Ja Belgradin lähellä näin sen poliisin, joka oli jähmeä ja kuin kuollut. Sen silmissä ei ollut ihmisen katsetta. Se on totta, oletteko nähneet koskaan ihmistä, joka ei ole ihminen, vaan muumio tai jääkuutio tai kuollut, pystyssä, mutta elävältä haudattu. Oletteko koskaan tunteneet mitä on pahuus, joka ei ole vain käsite tai filosofista saivartelua. Sota kylvi ympäri Balkania, ympäri Eurooppaa, julmien miesten armeijan, vihan kylvöksen, joka siirtyy seuraavalle sukupolvelle. 

Mutta on sittenkin toivoa. Ne lapset voivat ehkä sittenkin kasvaa sen yli.

                                                                SERBIAN VARJOT

 
Sisältö


1 Mustalaiset
2 Tiet mereltä vuorille
3 Tirana
4 Kreikan pohjoisilla vuorilla
5 Sarajevon tiellä
6 Mostarin silta
7 Sarajevo
8 Piiritys
9 Serbisotilas
10 Tapasin muslimin Skopjessa
11 Pristinan sankari
12 Rajapoliisi
13 Balkanilla vihan jälkiä 1993
14 Pelko tanssii lasten painajaisissa
15 Musta aurinko lapsen silmissä
16 Aamu vuorilla
17 Lapsi



Minareetit sinisen taivaan alla






1     Mustalaiset

Kuumuus valuu alas vuorilta,

alas puiden välistä,

alas

keltaisen heinämeren yli,

alas kuin liitävä nuoli,

alas kaupungin kaduille

tulen palaville kaduille,

väreileville kaduille,

alas rikotun toivon kaduille,

kadulla varjo,

laihan hevosen askelissa itku,

kylkiluut seipäitä,

kavioiden iskuissa nälkä,

ei sotaratsuja,

ei sankareita kuumilla kaduilla

 ja kuumuus valui alas kaduille

kuumuuteen höyrystyville asfalttikentille,

mustalaisten jätekuormassa

kaatopaikkojen muovit, pullot ja rihkama,

mustat kasvot ja

likaiset kädet,

 
jokirannan hökkelikylässä

eivät laula linnut,

ei aamulla, ei illalla,

ja keskipäivällä nuolet lävistävät pääskyset,

lävistävät likaiset kädet,

ristiinnaulitsevat likaiset kädet kadun asfalttiin

ja ne silmät

syvältä,

lyhyen hetken

osuvat minuun

kuin olisi koko heimo puhunut,

huutaneet esivanhempien äänet pimeästä,

pakolaiset, kerjäläisten lapset,

kaatopaikkojen roskajoukot,

silmät huusivat jätekuormasta jälkeeni,

huusivat jokirannan hökkelikylästä,

 huusivat kaupungin ulkopuolella,

huusivat vuorilla,

kivien välistä, puissa,

vuosisatainen huuto heimon kadonneista haudoista

ja sen hevosen lihassa paloi nälkä.

  





  2       Tiet mereltä vuorille

 
                                                                                                                                                                                                     Vuorien kuiva eroosio

Tiet nousevat rinteitä ylös

ja tämä tie on

vuoren kylkeen leikattu arpi,

ylös rinteitä

sahanteriä kohti, mutta ei huipulle, ei kärkiin,

niillä huipulla asuvat kotkat,

haukat,

kauas näkevät silmät

ja aika katoaa

jossakin matkalla

pilvien sekaan,

jotta ei unohtaisi enempää

aika leikattiin vuorien kylkiviivoihin,

aika piirrettiin muistolaattoihin,

muistoksi,

ihmisille, niille,

ne hukkuivat rotkojen pimeään.

Tiet  ylittävät vuoret

huippujen välistä,

pilvet juoksevat ylätasangon päälle

harmaiden sateiden tanssina,

sateiden alas tippuvana tanssina

kuivaan maan päällä.

Vuorijonot sahaavat taivasta,

ajavat aurinkoa takaa,

ja huipulla asuvat vain haukat ja kotkat,

mutta rotkoissa vaalenevat ne luut,

joita ei löydetty,

ei kerätty.

Ylös kipuavien teiden serpentiineissä

luiden muisto,

pelon hetkessä, kun kuolleet katsovat kaiteen alta,

laulavat lauluja

nuorille miehille,

niille kuolemaa rakastaville,

ujeltavan moottorin viimeisessä itkussa.

  3          Tirana

Tiranan kaduilla askeleet, kuulen askeleet,

käännyn,

mutta ei mitään, silti tunnen,

haamu piileksii kujilla,

takertuu kyltteihin, valomainoksiin,

Enver Hoxha.

Päästä jo irti,

anna kuolleiden olla,

jätä kuolleet hautojen pimeään,

jätä hautojen kosteaan yöhön,

jätä kuolleet Albanian vuorille,

jätä muistot,

unohda, pakene pois.

Tirana huutaa

valomainosten takaa,

valomainosten kirkkailla valoilla, lupauksilla,

tuon mustalaisen askelissa,

naisen silmissä.

Jätä pois,

luovuta,

olet jo kuollut. Ja minä pystytän sinulle patsaan

torin reunaan.

Pilvet satavat alas menneen itkua.

4        Kreikan pohjoisilla vuorilla

Polttava kuumuus

savuna vuorien yllä,

huojuu ankara kosketus näillä vuorilla,

väreilee puiden rungoilla, pensaiden yläpuolella

ja maan pinnassa

kivet polttavat käsiä,

jano väreilee tien päällä,

rotkon reunalla

kuumuus polttaa kuihtuvia,

peittää pensaat pölyllä,

kuivattaa vuorilla kyyneleet,

kuivattaa läähätyksen,

kuivattaa keltaisten hampaiden jäljet  kaluttuun oksaan

ja kulkukoirien läähätys takertuu minuun kiinni,

vinkuva läähätys,

auton avoimesta ikkunasta sisälle.

Janon tuskaa huulissa,

kun aurinko poraa reikiä vuoreen,

lävistää niiden pupillit,

hehkuva silmä,

ja kylkiluut repivät nahkaa.

Huudan, pyydän

niitä luokseni,

antaisin vettä,

mutta ei, ne eivät ole järjissään,

pakenevat tien yli reunalle

ja ne lentävät rotkon yli

kulkukoirien taivaaseen.

 5           Sarajevon tiellä

Vainajien sielut nousevat

siltarummuista,

raunioista,

hautojen valkoisten pylväiden alta

ja tuijottavat

    vaiti,

ilman sanoja, ilman yhtäkään ääntä, kaikki kuolleet.

Ne ovat kuin lintuja tuulessa,

ajautuvat tuuleen,

unohduksen tuuleen,

unohduksen rotkoihin, jyrkänteille, kätketyn kuoleman paikkoihin,

salattujen tekojen petokseen.

Palaavat uudelleen pölyäville rinteille

serbisotilaan saappaan uriin.

Palaavat takaisin poljetun maan alle

palaavat onttoihin silmiin, tyhjien silmien tuijotukseen.

Jumalani

miten ne halusivat elää

lihan, veren ja rakkauden elämää,

eivät halunneet kuolemaa, eivät paluuta kuoleman paikkoihin.

Kuoleman paikoilla kaikki kertautui uudelleen,

se  silpoi kuin teurastaja pitkällä veitsellään,

saavutti vuorilta,

kuolemani ballistinen liike,

alas kaartuvan ammuksen lentorata,

ja serbisotilaan

saappaan jälki painoi vuorien kalkkikiveen jäljen.

Jumalani,

miten ne tahtoivat elää,

ja tyttö kosketti kättäni Metkovicin torilla,

rukoile,

älä unohda mitä tulet näkemään.

 



6            Mostarin silta

Ammusten lentorata on matematiikkaa,

kaareva linja,

alas taipuva ruoskan isku,

iskun lähtönopeus 1500 metriä sekunnissa,

ääni jää jälkeen,

se ei ehdi perille ennen kuolemaa,

kun räjähdyksen tuli

repii keuhkot,

repii kädet ja jalat,

repii kehon osiin

jotka eivät yhdisty,

joita ei koota koskaan yhteen.

Serbisotilaan matematiikka

jakaa kuoleman

alas tippuvan ruoskan mielivallalla,

lähes sattumanvaraisesti, tai ei, en tiedä,

joskus ihminen, joskus talo,

joskus silta

ja alas taipuvan ruoskan iskut piiskasivat kaupunkia.

Mostari,

siltasi paloi tuleen ja

vuosisatojen pituiset askeleet upposivat virtaan,

murusina, kivien palasina,

itkujen jokeen.

Itkujen joki,

kaari taipuu yli,

silta on,

sillan kivissä kuolleiden jälkiä. Muistot.

Ja pääskyset  lentävät kaupungin yllä,

sipaisten siivillään siltaa.



Mostarin silta




 

 7         Sarajevo

Pistooli lasikaapissa,

piipussa liki vuosisadan ruoste.

Gavrilo Principe,

voinko antaa anteeksi ?

Miksi ?

Miksi, kysyn kuvasi edessä.

Gavrilo,

annanko anteeksi ?

Halusit kuolemaa,

suutelit kuolemaa,

rakastit kuoleman sormien kosketusta,

Gavrilo,

annanko anteeksi ?

Halusitte vapautta,

vapautta,

lauloitte mustien sanojen vapauslauluja,

vapaus, Gavrilo,

saanko ymmärtää sinua ?

Sarajevon läpi  virtaa joki, kuin käärme, tänäänkin,

punainen maalasi kadut,

silloin ja äsken,

pimeästä nousi Serbian käärme, nousi mustien loitsujen pimeästä,

nousi salaisten käskyjen  yöstä,

ja silmiesi yö katsoi prinssin rintasolkien kultaa,

Itävallan peto, eläin,

oli se,

katujen risteys oli se

kun silmiesi yö näki kuoleman prinssin silmissä.

Ammuit  historian rikki,

niin julmasti rakastit kuoleman kosketusta,

halusit  enemmän kuoleman kosketusta, enemmän kuin vapautta

ja laukaukset runtelevat minua kuvasi edessä,

runtelivat Eurooppaa,

silpoivat maailmaa. 

Mitä ajattelette Belgradissa ?

Ne kulkevat kaduilla. Kestättekö likaiset kädet  Serbian vyötäröllä ?

8          Piiritys 

Nainen itki

vaikka vuodet olivat jo kiinnittäneet sammalia raunioihin,

vaikka vuorien pesäkkeet kasvoivat kukkia,

vaikka sateet olivat pesseet veren asfaltilta,

itki

vaikka valkoiset paadet olivat riveissä,

 ja kaikki oli löydetty,

vaikka palasina,

mutta löydetty.

Entä ne äidit,

joiden isät, miehet ,

joiden lapset ovat kadonneet,

ei kaikkia löydetä Srebrenican haudoista,

ei rotkoista,

ei kaivoksista,

ei viemäreistä,

ei patoaltaista,
 

ei kaikkia löydetä, ei koskaan,

ja vastaan tuleva haamu koskettaa, mutta emme tunne,

ja kyyneleet ovat sadetta

raunioilla.

Serbit jakoivat kuolemaa vuorilta

toreille, kaduille,

rakennusten seinien läpi

lasten tanssin keskelle,

kuin iso rumpu olisi lyönyt linnut lentoon Sarajevon puista,

kiskonut lasten sielut

pienistä kehoista.

Jumalani

miten ne lapset kuolivat Sarajevossa.

Muistolaatat seinissä,

valkoiset kivet

sumuisten hautausmaiden rinteillä.

Muslimilasten sielujen linnut

etsivät paratiisia. 

 
 Sarajevon hautausmaa

 

9         Serbisotilas

En ymmärrä,

en kykene puristamaan

kättäsi

käsieni väliin,

en pysty,

käsiesi veri haisee Belgradin kaduilla,

käsissäni.

mutta silmät, ne ovat silmäsi,

jotka katsovat jonnekin, aika kauas,

Srebrenican metsään,

silmäsi katsovat ohitseni

syviin arpiin maan iholla, tunnetko ne käsissäsi ?

Miksi et katsonut minua niin kuin ihmistä katsotaan,

miksi pelkäsin

silmiä,

miksi sanasi lävistivät

kuin ammukset,

kuin ohjukset

jotka piirsivät reikiä 

Belgradin talojen seiniin,

niistä  aukoista katsovat kuolleet,

kuolleet serbit,

joku kuolleista kysyy,

mitä arpia Srebrenican metsässä ?

Mass grave,

arpia metsän rinteessä,

mass grave, dokumentoivat tutkijat,

ja hautojen pehmeä käännetty maa

musta kynnös

kuin viljapelto viiltävän auran jälkeen,

kuolleiden  pelto,

ja Belgradin kadut valuttavat muistoja viemäreihin,

Tonavaan,

se vie mereen sotilaan käsien punaisen värin,

verta vai kuvitelmia,

ohjusten reiät tuijottavat kaupunkia,
 

silmäsi katsovat ohitse,

sanamme puhuivat ohitse,

sinun sanasi;

Rebrenican arvet ovat vain kuvioita maassa,

me piirsimme kuviot maahan ja ne kaivoivat kuviot itse,

 me täytimme ne,

ja minäkin ammuin, muutaman, joku muslimi

( dokumenttien mukaan Pitarevic Omerin,

syntynyt 3.2.1973),

se oli joku muslimi,

maalasimme kuviot punaisella

ja maalasimme kylätkin punaisella

 ja sudet tulivat vuorilta kyliin,

mutta tämä punainen ei lähde käsistä,

pesen ja pesen,

maalasimme ne kuviot punaisella värillä...

 





10             Tapasin muslimin Skopjessa

Et heittänyt eteeni

Koraania,

et vaatinut,

et lukenut yhtäkään suuraa,

sinä näit,

ymmärsit, olin oksentanut

Makedonian vuorille kaikki suurat,

kaikki Raamatun lauseet, joilla serbit takoivat auransa miekoiksi,

kaikki pyhien kirjojen sanat,

kaikki pyhimysten kuvat,

luut, joiden edessä rukoiltiin voittoa,

ja ne lasten sielut olivat lintuja kaupunkien yllä

ja  rotkojen tuulissa

ja  jyrkkien rinteiden reunamilla,

pääskysiä, kyyhkysiä, varpusia, sirkuttajia

ja ne etsivät sielujen paratiisia

Makedonian vuorien huipuilta,

Skopjen kaduilta, 

muslimikorttelien kaupoista,

linnut elävät sanoissasi, mies, suufi,

kiitos,

linnut laulavat Skopjen kattojen yllä.



 

11            Pristinan sankari

Sankarin patsas kadulla, niin kuin olisi katu kuulunut sille,

katsoo kivisilmillä

silmiini,

 lihan, veren ja kuoleman symbioosi,

lihan ja veren haju kivessä,

lähes elävä kivi,

mutta en silti saavuta sinua,

olet muisto,

kiveen hakattu jälki, kirjaimin kerrottu tarina.

Lyhyt elämäsi  nousi lentoon

serbisotilaan

kiikaritähtäimen ristikosta,

kuin ristiinnaulittu vapahtaja,

kuva kirkkojen seinissä,

origo,

erotti sielun ja ruumiin,

erotti nimen nimettömien joukosta.

 12          Rajapoliisi

Rajalla,

takana Makedonia, edessä  Serbia,

ne piirsivät vieläkin rajoja Euroopan kartalla,

ne serbit.

Kosovon haavat tulehtuvat

serbipoliisin muistoissa,

 silmät tuijottavat leimaa kuin mielipuolista stigmaa,

Kosovon haavat valuvat vieläkin verta;

Pristinan aidoissa kasvoja, katoavia nimiä,

haalistuvia kuvia,

ja serbipoliisin silmissä haalistuvia kuvia

Kosovon öistä ja palavista taloista.

Passin leima on isku kasvoille,

häpeä;

olin nähnyt ne haalistuvat kasvot,

ne nimet,

häpeä, huutaa Serbian raja edessäni,

häpeä,

syyttävät serbipoliisin silmät,

ja passini oli paperia, jolla serbipoliisi pyyhki pöytänsä.

Ne antoivat luvan ajaa häpeän rajan yli,

ne eivät hävenneet,

ne vaativat minua häpeämään,

koska olin nähnyt ne haalistuvat kasvot

ja  nimet.

13      Balkanilla vihan jälkiä 1993

Punainen hevonen, kuolaimissa rukous, 

syöksyy läpi tulen, savun ja 

läpi leijuvan noen.

Noessa leijuu kevyitä ruumiita, niiden palanutta nokea, 

nokisia sieluja 

ja jäykkä käsi kurkottaa ylös maasta,

haroo leijuvia sieluja.

Viha ratsastaa hevosella, 

ruoskii ihmisistä pedon 

ja pedon huudon. 

Huuto syöksypommittajan ulvovassa alastulossa, 

näyssä joka pysähtyy valojuoviin ja tuleen ja ihmisten huutoihin

ja luotien valojuovat leikkaavat näkyä palasiksi 

päälle tulevien panssarivaunujen ketjujen kolkkeessa, 

ajavat yli, 

ja viha ruoskii huudon 

ammottavasta suusta, pysähtyneessä hiljaisuudessa, 

huuto katoaa maahan uppoavassa veressä, joka ei ole edes uhri maalle, 

ei uhri millekään,
 

viha ruoskii huudon sotilaan hampaiden välistä, 

raiskatun naisen jalkojen välistä, 

viha ruoskii huudon raiskaamalla siitetyn lapsen lapsuudesta,

ruoskii viiltävän huudon, 

koston ja räjähdyksen, 

kun on pakko kiduttaa ja tappaa ja toistaa kaikki uudestaan.

Tyhjäksi vihatun elämän ahdistus ja pelko 

ja vääristävät kasvot, 

kun punainen hevonen syöksyy taas yli nokisen maan, 

taas tiistaina Srebrenicassa, 

vielä kerran, yli tyhjien  kirkkojen, keskiviikkona läpi tyhjien kupolien, 

torstaina tanssii joessa kelluvien ruumiiden päällä Mostarissa,

perjantaina suolakaivokseen kätkettyjen hiljaisuus,

lauantaina kiväärien yhteislaukaukset kirkon takana Gorazdessa ja

sunnuntaina saatanan alasastuminen kaikessa kirkkkaudessaan

ja maanantaina satelliittien antama ohjusisku Belgradissa, 

kiertävä aikaa, 

toisto ja kertaus, kuoleman jano

ja himoa kuolemaan.

Se on saatanan alasastumisen kirkkaus nokisen maan päällä. 

                                                                                                                                                                                                    Sodan jäljet ja kuoleman muistot

14   Pelko tanssii lasten painajaisessa

Käärmeet tanssivat korvista ulos, 

tanssivat, tanssivat kaaoksessa, 

lasisilmät, kylmät   

katsovat kasvoihin, 

myrkkyhampaiden piikit seivästävät tanssin rytmissä

lasten tahdon ja tunteet.

Pelon käärmeet tanssivat 

katsovat lapsia silmästä silmään 

silmistä sisään,

mustien kukkien niityille,

mustan auringon silmään.

Pelon käärmeet kiertyvät tanssien solmuun 

mustien kukkien niityillä.

Pelko antaa sormuksen lahjana 

pelon prinssille kruunajaisjuhlissa, 

kun pelko ja ahdistus tanssivat yhdessä 

kuolemantanssia mustien kukkien niityllä

mustan auringon alla.

15   Musta aurinko lapsen silmissä

Pelko ja ahdistus tanssivat mustan auringon alla

ja mustan auringon silmä 

huutaa tyhjästä: 

Matka olemattomaan, 

matka ajatusten ja tunteiden kuolemaan, 

matka tiedon ja aistien kuolemaan.

Tanssin rytmi nostaa ahdistuksen kaikua pimeästä, 

mustan aukon kaikuna 

kuoleman takaa, 

kaiku voisi olla kirkas laulu,

jos sen antaisi laulaa, jos jaksaisi kuulla, jos jaksaisi kuunnella Sarajevon ääniä 

ja jaksaisi katsoa 

mustan auringon silmään.

Lapsen silmistä katsovat kasvot, 

kuolleet, sukupolvet ja sukupolvien loputon virta, 

kasvot, omat, vieraat ja hänen, 

silmät laulavat ihmisten kasvoja, 

kasvoja kasvojen päälle: 

Näen lapsen silmissä kaikki kasvoni vuosisatojen 

öissä ja päivissä, 

kun lauloin raakoja lauluja, julmia lauluja veriuhrien alttareilla, 

lauluja miekkamiehille, kun olimme enemmän eläimiä, 

orjia, orjia ruoskivia sotilaita, 

kun olimme inkvisition polttorautoja, 

palavan lihan käryä kirkkojen kellareissa,

suurien sotien savuja, vankileirien muistoja…

Jumala,

onko lapsen ahdistuksen läpi katsova 

musta aurinko 

sinun silmäsi ?

Joka näkee kaikkien kasvojemme läpi paistavan 

kärsimyksen, 

tuntee kasvot kasvojen päällä, jälkikuvina, muistoina, 

sielujen rukousnauhana sukupolvesta toiseen, 

toistemme synteinä toisiamme kohtaan.

Jumala, oletko yksi, kaksi vai kolme vai tuhansia, 

oletko kaikki, 

oletko mitään, 

Mutta mitä väliä sillä,

et kuitenkaan vastaa, vastaamme itse,

saimme kuulla ahdistuksemme kirkkaana lauluna 

mustan auringon sisältä 

Sarajevon hautausmaan portilla.

Laulua ja Jumalan ääniä valkoisten pylväiden välissä.

 16      Aamu vuorilla      




Niillä vuorilla,  niillä kuumilla, niillä sateen kastelemilla,

ne on kukkien vuoria,

ne on tuhansien kukkien vuoria,

niille rakastaville,

miehille, niille naisille,

tytöille,

niille pojille, lapsille,

kun aamu kirkastuu vuorien takaa

ja sumu nousee jokilaakson rinteitä ylös,


ja kettu liukuu kuin uni läpi sumun,


läpi sumun kuuluvat laumaa johtavan paimenen huudot,

läpi sumun maalaa aurinko suuren kultaisen kiekon ja

valon siltoja

joen yli,


ja pääskysten äänissä kuulen lasten iloisen naurun.







17           Lapsi




Se tuli jostakin kylältä

jokirantaan,

pienin askelin, ujosti  ja sivuilleen katsellen,

ja sen käsissä oli valkoista,

jotakin mikä aukeni vedessä täysin purjein,

vene,

oikea purjevene,

jota lapsi ohjasi siimalla rantakiviltä,


ja se oli niin epätodellista

melkein kuin uni,

joka herättää ystävällisesti aamuun.